Moni on kysynyt, mitä mä haluaisin vielä ennen vaihtoon lähtöä saada Suomessa aikaan. Useimmiten mä oon vastannut siten, että mä haluaisin saada kaikki asiat ja ihmissuhteet sellaiseen järjestykseen, ettei mikään juttu Suomesta jäisi kaivertamaan. Toisaalta mä toivon myös, että sinä päivänä kun mä palaan, niin en anna samojen ongelmien jatkua, jotka nyt on pyöriny päiväjärjestyksessä vähän liiankin tiuhaan tahtiin.
Missä menee se raja? Milloin poltetaan sillat takaa ja keskitytään uusiin mahdollisuuksiin, milloin yritetään korjata vanhaa? Viime yön oivalluksen seurauksena mä rupesin miettimään näitä juttuja vähän tarkemmin: Kuusi viikkoa jäljellä, keidän kanssa mä haluan ne käyttää ja miten? Pitäisikö selvittää tulehtuneita välejä, tehdä elämäntapamuutos vai viettää jokainen sekunti lähes pakkomielteisesti niiden parhaiden ystävien seurassa?
Lopulta mä tajusin, että mun aikaisempi vastaus ei ehkä ollutkaan se paras mahdollinen. Mä haluan ottaa näistä kuudesta viikosta kaiken ilon irti ja se ei onnistu, jos mä yritän vaikuttaa asioihin pitkällä aikavälillä. Asioita tulee muuttumaan ja mäkin tulen muuttumaan: Siis herranjumala! Mä saatan olla tänään tällainen ja huomenna tuollainen,kun taas vuoden päästä mä saatan olla ihan erilainen.
Eli siis, jos joku multa nyt kysyy, että mitä mä haluaisin vielä Suomessa tehdä, niin mä vastaisin, että lopettaa turha murehtiminen ja elää tasan päivä kerrallaan just niinkuin parhaaksi nään. Toiseksi mä voisin haistattaa paskat kaikille lähestyvän lähdön paineille: Tottakai mä haluan lähteä niin että asiat Suomessa on hyvin, mut mitä sitä nyt turhia järjestämään ja murehtimaan että miten sitä nyt ollaan ja kenen kanssa. Ei ei ei, antaa asioiden nyt mennä just niinku menee.
Tähän on nyt hyvä jättää nämä yölliset pohdinnat tältä erää. Onneksi työt alkaa huomenna vasta vähän myöhemmin...
-S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti